Etusivu » Joulukoristelut » Joulukukat

Joulukukat

Joulukukkien käytöllä suomalaiskodeissa on yhtä pitkät perinteet kuin joulukuusellakin. Sekä joulukuusi että ensimmäiset joulukukat tulivat osaksi suomalaista joulunviettoa 1870-1880-luvuilla. Joulun suosituimpina kukkina ovat vuodesta toiseen olleet tutut joulutähdet, hyasintit, ritarinkukat ja tulppaanit. Kauppapuutarhaliiton mukaan näistä joulutähtiä valmistuu suomalaisilta kukkaviljelmiltä noin 2,3 miljoonaa, hyasintteja lähes kolme miljoonaa, tulppaaneja useita miljoonia ja ritarinkukkiakin yli puoli miljoonaa. Viime vuosina joulun kasveina ovat yleistyneet myös punaiset tulilatvat ja joulukaktukset sekä paluutaan kukkavalikoimiin tekevä annansilmäbegonia. Jouluvalikoimiin kuuluvat myös monenlaiset jouluisiksi koristellut pienoishavupuut ja viherkasvi-istutukset. Myös leikkokukkakimpuille joulu tuo lisäkysyntää, joskin joulu on nimenomaan ruukkukasvien tärkeintä aikaa.

Joulukukkia on hoidettava oikein, jotta ne säilyisivät pitempään. Esimerkiksi joulutähti pitää valosta ja lämmöstä. Se voi kärsiä kohtalokkaasti, jos se altistuu kylmälle hetkenkin. Joulutähteä on kasteltava niukasti, vain tarpeen mukaan. Hyasintti taasen kannattaa hankkia mahdollisimman nuppuisena. Hyasintin kukinta-aikaa voidaan pidentää nostamalla se yöksi viileään. Kukkavarren taipumista voidaan estää pistämällä tukikeppi sipulin läpi ja sitaisemalla varsi kiinni nauhalla. Myös hyasinttia on kasteltava niukasti, ettei varsi veny turhaan. Leikkotulppaanien varsiin on syytä leikata uudet imupinnat terävällä veitsellä ennen kuin ne laittaa maljakkoon. Vettä maljakossa tulee olla hieman alle puolivälin. Parhaiten tulppaanit säilyvät, kun ne vie yöksi viileään paikkaan.

Vaikka luonnossa ei joulun aikaan mikään kukka kukikaan, värejä hehkuvat joulukukat ovat mukava piristys talvipakkasilla. Joulukukka lahjaksi ystävälle tai työtoverille - siinä on yksi joulun hyvän mielen salaisuuksista. Jos tahtoo muistaa kauempana asuvaa ystävää kukilla jouluna, on helppoa tilata kukat netistä. Voit itse valita kuvien perusteella mieleisen kimpun ja kukat toimitetaan kotiovelle seuraavana päivänä (voi vaihdella paikkakunnittain, tarkista toimitusehdot). Kukkakaupat.fi -sivusto on listannut muutamia netissä toimivia kukkakauppoja, jotka vievät jouluisen kukkatervehdyksen ystävällesi.

Näillä luot kauniin joulutunnelman