Joulukuusi

"Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs uskolliset! Myös aina joulun aikahan sä saavut meidän majahan. Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs uskolliset!"

Vihreä, tuuhea, metsäistä tuoksua levittävä kuusi huoneen nurkassa tai juhlallisesti keskellä lattiaa - siinä on joulun luonnetta. Joulukuusi on tapana tuoda sisälle joulutaloon jouluaattoaamuna tai sitä edeltävänä päivänä ja viedä pois vasta loppiaisena (kuudes tammikuuta).

Kuusen vihreät oksat koristellaan omien mieltymysten mukaan. Tärkeimpiä koristeita kuusessa ovat kuitenkin kynttilät ja latvatähti. Ne löytyvät lähes jokaisesta koristellusta joulukuusesta. Juhlavuutta koristeluun voidaan hakea erivärisillä palloilla ja kimaltavilla nauhoilla. Luonnollisuuteen pyritään kävyillä. Hartaan ja kristillisen tunnelman luovat enkelikoristeet. Karkkikipoilla ja pipareilla korostetaan joulun makeutta. Kansainvälisyyttä ja joulun hyvän tahdon leviämistä maailman joka kolkkaan voidaan toivottaa koristelemalla kuusi nauhoilla, joihin on kiinnitetty pieniä eri maiden lippuja.

Mikäli ei ole omaa kuusimetsää, eikä ehdi torille etsimään oikeanlaista tuuheaa kuusipuuta tai viettää suurimman osan joulun ajasta jossain muualla kuin kotonaan tai on voimakkaasti kuusipuulle allerginen, muovinen joulukuusi on varteenotettava vaihtoehto. Vaikka muovikuusi on hieman keinotekoinen, sillä on monia positiivisia puolia. Se on yleensä kestävä ja tuuhea, eikä se tiputtele neulasia. Hämärässä valaistuksessa ja kauniisti koristeltuna muovikuusi käy oikeasti kuusipuusta vallan mainiosti.