Ulkolyhdyt

Joulukotia on syytä valaista myös ulkopuolelta. Kauniit ulkotuikut elävine tulineen ovat valtavan kauniita ja luovat tunnelmaa talviseen maisemaan. Pimeyden keskellä loimottavat lyhdyt toivottavat tervetulleeksi. Lyhtyjen valo tuo juhlan.

Myytävien isojen ulkotulien lisäksi voi kunnon pakkassäillä valmistaa itse omat ulkolyhtynsä. Tarvitaan vain iso ämpäri, joka täytetään vedellä ja nostetaan ulos pakkaseen. Pakkasilman annetaan jäädyttää veden pinta ja ämpärin sisäpinta. Sitten vain puhkaistaan jäänpintaan reikä, kaadetaan sula vesi pois ja irrotetaan lyhty ämpäristä. Kaunis ja ekologinen jäälyhty on valmis. Jäälyhdyn sisälle voi laittaa palamaan tavallisen pöytäkynttilän.

Jätkänkynttilä on komea ulkotuli, jonka roihussa paistattelee isompikin talo tai jouluseurue. Noin metrin pituisesta puupöllistä tai pitkistä haloista rakennettu jätkänkynttilä sytytetään oikeaoppisesti tervalla, jonka tuoksu tekee raavaasta kynttilästä tutun ja tunnelmallisen.

Erittäin tärkeää on kuitenkin muistaa turvallisuus. Erilaiset ulkolyhdyt ja -tulet voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Muista turvallinen etäisyys palavista materiaaleista, äläkä koskaan jätä lyhtyä tai ulkotulta valvomatta.