Joululahjat
Sopivien joululahjojen löytäminen saattaa tuntua todella vaikealta, jos lahjansaaja ei ole kertonut mitään lahjatoiveistaan. Mitä ihmettä voisi antaa lahjaksi ystävälle, joka aina lahjoista puhuttaessa sanoo, ettei toivo lahjaksi yhtään mitään. Kuinka ilahduttaa pikkuveljeä jouluaattona lahjalla, joka ei tarpeettomana unohdu lelulaatikon kätköihin heti seuraavana päivänä. Mikäli lahjanantajalla ei ole apunaan toivelahjalistoja, hänen on vain luotettava omaan kekseliäisyyteensä ja vaistoonsa. Joulukiireiden keskellä mielikuvitus tuntuu vain harvoin olevan vilkkaimmillaan. Siksi annammekin tässä muutamia virikkeitä ja valmiita lahjaideoita joulun kestosuosikeiksi nousseiden suklaarasioiden ja pehmonallejen lisäksi.
Ja seuraavan pienen yleisvinkin voisimme antaa jokaiselle: "Lahjojen antaminen ja saaminen on mukavaa, mutta se voisi olla vielä mukavampaa, jos kertoisimme toisillemme toiveistamme. Kirjoittakaamme siis kaikki tänä jouluna joulupukille ja jättäkäämme toivekirje kaikkien läheistemme nähtäville. Saamme takuulla sellaisia lahjoja, joita olemme toivoneet - ainakin todennäköisemmin kuin olemalla vaatimattomia ja kieltämällä lahjatoiveemme."
- Viihde-elektroniikka
- Viihde ja kirjallisuus
- Vaatteet
- Korut ja kellot
- Kodin tarvikkeet
- Lelut ja pelit
- Itsetehdyt lahjat
