Joululahjaostokset ovat usein todella stressaavia. Joulu tuntuu tulevan aina liian nopeasti, ainakin mitä lahjaostoksiin tulee. Ruuhkassa ja väenpaljoudessa ryysiminen ottaa päähän ja tuskanhiki iskee ennen aikojaan. Me yritimme helpottaa joululahjaostoksiasi tänä vuonna ja listata hyviä vinkkejä. Tietenkin jokainen lahjan saaja, niin kuin antajakin, on erilainen, eikä absoluuttista lahjaideaa voi toiselle aina antaa. Mutta teimme parhaamme. Alla vuoden 2011 joululahjaideamme. Ja mikä parasta, ne kaikki voi tilata netistä. Ei siis vaadi kyynärpäätaktikointia kassajonolle tai jouluryysiksessä hikoilua.







