Joulupiparit

Joulupiparkakkujen tuoksu on lumoava ja yhdistää ajatukset välittömästi jouluun. Erimalliset pikkupiparit - sydämet, tähdet, ukot ja akat, porsaat, kukat ja kuusipuut. Piparitaikinasta voi leipoa millaisia pipareita tahansa. Nykyään on markkinoilla runsaasti erilaisia kekseliäitä piparimuotteja, mutta taitava leipuri voi taiteilla aivan itse oman piparimallistonsa.

Joulupiparit voi leipoa itse alusta asti tai käyttää kaupan pakastealtaan piparkakkutaikinaa. Itseleivottuina pipareita voi muunnella hieman enemmän, mutta valmistus kestää kauemmin. Piparkakkutaikina on valmistettava päivää ennen leipomista, sillä sen on annettava maustua jääkaapissa yön yli (vuorokausi) ennen paistamista.

Pipareiden leipominen on mukavaa puuhaa ja siihen voi osallistua koko perhe, myös aivan pienimmät pirpanat. Piparitaikinasta vain kaulitaan levy, josta otetaan muoteilla kuvioita. Piparikuviot paistetaan uunissa 200 asteessa noin 5-7 minuuttia. Piparien kanssa on oltava tarkkana, sillä ne palavat helposti. Piparit ovat mainioita näinkin, mutta lisää joulutunnelmaa voi luoda koristelemalla pipareita tomusokerivedellä ja nonparelleille tai karkeilla.

Piparkakkutalo vaatii hieman hienompaa rakennus- ja leipomistekniikkaa, mutta onnistuessaan piparkakkutalo on todella ihastuttava joulukoriste, joka hupenee parempiin suihin viimeistään loppiaisena. Piparkakkutalon voi rakentaa pienen mökin muotoon tai siitä voi tehdä hulppean linnan torneineen ja suihkulähteineen. Vain mielikuvitus ja piparitaikinan riittävyys on rajana. Kukahan mahtaa asustella piparkakkutalossa tänä jouluna?