Joulun odotusta

Kovasti jo odottelen joulua, vaikka siihen onkin vielä melkein 2 kuukautta. Minä kun olen sellainen joulu-hömppä että jo elokuun lopulla soittelen joululauluja.Joulu se vaan on niin ihanaa!!Vietämme nyt ensimmäistä joulua uudessa omakotitalossamme ja innolla odotan aattoa kun voin laittaa ulos lyhtyjä ym. =)! Meillä jouluaatto aamu alkaa yleensä siinä 8 aikoihin,syödään aamupalaa ja katsellaan telkusta jouluisia ohjelmia.12 aikoihin nautitaan joulupuuroa. Ja sitten lähdetään ulkoilemaan koiramme kanssa.Ulkoiltuamme ruvetaan valmistelemaan jouluateriaa,on kinkkua, laatikoita, rosollia, lohta, lihapullia ym.Mielestäni on ihanaa kun saa istua joulupöydässä kaikessa rauhassa ja nauttia pöydän antimista. Ruokailun jälkeen käymme mummulassa, jossa juodaan joulu kahvit ja syödään joulutorttuja, pipareita ym.Mummulasta kun lähdemme käymme hautausmaalla jättäen kynttilät haudoille ja siitä jatkamme matkaa kotiin jossa illan aikana availemme lahjoja, juomme glögiä ja tietysti syömme vielä pientä "huikopalaa".Harmi vaan kun se aika rientää varsinkin jouluaattona niin nopeaan, että tuntuu kuin se aatto loppuisi kesken. Mutta oikein ihanaa ja rauhaisaa joulun odotusta 2007 kaikille!

 - Jansku

Seuraava:
Minun jouluni.
 - Joulugirl