"Tulis jo se joulu"

"Tulisi jo se joulu" on lause, jonka päästän suustani viimeistään syyskuussa. Oma joulun viettoni alkaa tosin jo elokuussa, jolloin perinteisesti hankin/teen ensimmäisen lahjan. Joulukuun alkuun mennessä olen kaikki lahjat hankkinut pukin konttiin, vielä puuttuu yksin.

Joulun vietän perheen kanssa Oulussa. Sinne lähden opiskelupaikkakunnaltani heti joululoman alettua, eli joulukuun 14. tänä vuonna. Jouluna meillä on aina hirveä häsellys käynnissä, kun minä, äitini ja siskoni laitetaan yhdessä jouluateriaa valmiiksi. Ateria syödään siinä muiden sukulaisten kanssa siinä kahden aikaan ja joululahjat jaetaan kuuden maissa.

Enää alta kuukausi ja lähden kotiseudulle. Se tarkoittaa, että kohta on joulu. Rauhallista joulun odotusta kaikille!

 - Jouluhöppänä

Seuraava:
lapsuuden joulu
 - lisa