Apua! Joulu tulee, enkä todellakaan ole valmis!

Apua! Joulu tulee, enkä todellakaan ole valmis!

23.11.2020

Tuntuuko, että joulu tulee aina hieman salaa hiipien? Tuttu tunne: lokakuusta joulukuun loppuun mennään kuin pikakelauksella eteenpäin. Missä välissä pitäisi jouluvalmisteluja ehtiä tekemään?

Mistä ihmeestä jouluvalmistelut aloittaa?

Ihan ensiksi kannattaa miettiä, mitkä jouluvalmistelut kokee omikseen tai ylipäätään tarpeellisiksi? Onko tehtävä oikeastaan mitään? Muutamia joululahjoja varmasti useimmat hankkivat läheisilleen, mutta onko siivouksesta, ruuasta tai muusta jouluhössötyksestä otettava mitään stressiä? Ei todellakaan!

Martat ovat jo kauan aikaa sitten todenneet, että siivoa jouluksi kaapit vain, jos ajattelit viettää joulusi niissä. Ihanaa, synninpäästö tuon urakan unohtamisesta!

Entä jos jouluruoka ei yksinkertaisesti maistu? Joulukinkku, sen kasvisversio, joululaatikot tai rosolli eivät yksinkertaisesti saa vettä kielelle? Ei maistu. Ei haittaa! Jouluna on aivan soveliasta syödä myös jotain ihan muuta kuin perinteisiä jouluruokia. Perinteistä voi poiketa, aloittaa aivan uusia tai noukkia vain ns. rusinat pullista, eli tehdä ne perinteiset jutut, joista nauttii - ja soveltaa omalla tavallaan loput. Pääasia joulussa on fiilis. Eihän siitä leppoisasta yhdessäolostakaan tule mitään, jos kaikki tuntuu pakkopullalta.

Jokaisella perheellä on aivan omanlaisensa joulu. Joulun ei todellakaan tarvitse mennä minkään tietyn kaavan mukaan. Toiset nauttivat joulun laittamisesta: koristeluista, lahjojen hankinnasta, joululauluista, jouluruuista, joulukirkossa käymisestä. Mutta kaikki eivät - ja se on ok!

Älä siis huoli, vaikka et olisikaan "valmis" jouluun. Tee oma joulusi sellaiseksi kuin itsellesi sopivaksi koet, niillä voimavaroillasi, jotka juuri nyt on käytettävissä. Ensi vuonna joulu saattaa taas olla erilainen, mutta nautitaan tästä nyt ensin!

Stressitöntä joulunodotusta!