Joulukoristelut

Kodin koristelu joulua varten on tärkeää joulun tunnelman luomiseksi. Kuusen hakeminen metsän tai varaston kätköistä seisomaan kauniisti koristeltuna huoneen nurkkaan, kynttilöiden asettelu ikkunoille ja pöydille, ovikranssin ripustaminen ulko-oveen, joulukukkien ostaminen sulostuttamaan tuoksuillaan jouluista kotia ja muiden jouluisten tavaroiden esille ottaminen - kaikki tämä saa aikaan jouluisen mielen. Kauniit koristeet sekä kynttilöiden ja valosarjojen tuike piristävät ja herkistävät keskellä pimeintä vuodenaikaa.Joulukoristeet virittävät joulun tunnelmaan ja niiden laittamiseen kannattaa panostaa. Myös Marttojen ohje on hyvä painaa mieleensä "Siisti koti tuo juhlan. Älä kuitenkaan liioittele joulusiivouksessa."Koristelemisesta voi tehdä oman mieleenpainuvan tapahtumansa ja jakaa sen lasten, mielitietyn tai rakkaimpien ystävien kanssa. Ensin otetaan esiin kaikki tarvittavat koristeet ja tarvikkeet, sitten laitetaan joulumusiikkia soimaan, lämmitetään glögiä, ryhdytään puuhaan ja nautitaan tunnelmasta. Joulu on vain kerran vuodessa!